tuulee

Niin monta ajatusta, niin vähällä aikaa....
Sitä pienistä paloista koittaa rakentaa tajuntaansa jollekkin tasolle, vaan joka päivä oppii uutta. Kipu tuntui suurelta, ja herätti valtavan ajatustyön, mutta suhteellista kaikki, ihmiset ympärillä ovat joutuneet paljon kovempien tilanteiden eteen, ja kipu on varmasti jotain sanoinkuvaamatonta ja niin moninkertaisesti suurempaa, ettei omista asioista edes ilkeä enää puhua... Ei auta kuin suunnata uusia tuulia päin, ja koittaa elää hetki ja tunne kerrallaan, pala palalta kohti jotain, tyynempää olotilaa, ja onneakin, sitten joskus...
Jospa koittaisin alkaa kanavoimaan näitä olojani taas käsien kautta, saisi tännekin jotain alkuperäistä tarkoitusta vastaavaa tarinaa aikaan..:), sitäpä odotellessa siis!
Ps: Kiitos ystävät, voimaton olisin ilman teitä ollut, ja tulen varmaan vielä olemaan, tai apuja vielä hakemaan, kunpa jollain voisin vielä kaiken tämän paikata ja antaa takaisin!

Ajatus

Rikki, mutta ajatus juoksee vielä. Onneksi. Eilinen päivä säilyy mielessäni varmasti ikuisuuden, tajusin etten ole tähän mennessä tiennyt tunteesta juuri mitään. Järkyttävän, riipivän, sanoinkuvaamattoman tuskankohtauksen keskellä yritin hahmottaa MIKÄ minuun koskee, mitä tämä on, vai onko vaan hulluutta. Kun ei sille tunteelle OLE mitään sanaa... Tajusin että tässä taitaa olla kyse siitä mistä kaikki ne laulut, joita en ymmärtänyt aiemmin, on kirjoitettu. R-sana, kirosana? Ei kai sentään, kaunista ja suurta varmasti onnistuessaan, pahalle tuntuu se, että ymmärsin tilanteen vasta kun se minulta oli jo viety. Luulin tienneeni mitä r-sana on, mutta tajusin selvinneeni aika vähällä rapiat 30 vuotta..
Mutta nyt minulla on lupa olla (lupa itseltäni) pihalla, surullinen, vihainen, katkera, pelokas.. Sille on joku syy. Ja ehkä tästä vielä selviää, toivon niin, ja vielä niin, etten päädy katkeraksi ja tunteettomaksi.... Pelokas olen kyllä, mutta ehkä joskus kun tämä kipeä on käyty, huomaan että siitäkin selvittiin, eikä minun tarvitsekaan pelätä niin paljoa. Voi minä toivon niin... Matka taitaa olla pitkä ja kivinen, onneksi on ne Ystävät. Kiitos ja anteeksi ystävät tämä sekoilu, joku päivä vielä olen siinä kunnossa että voin olla antavanakin osapuolena ja maksan saamani avun jollain tavoin takaisin. Toivotaan.

Rikki.

Mirkku on rikki. Paskana. Hajalla. Mitä pahaa olen tehnyt että näin täytyy muistuttaa omasta heikkoudesta ja sanojen valheellisuudesta...? Palaa kasattuaan itsensä...

Kannattaa pysähtyä.

Olenkin jo pidemmän aikaa ihmetellyt, miksei ajatus tunnu kulkevan ihan parhaiten.. Melkein neljä viikkoa juoksin ja koetin jotain saada aikaan, kunnes tuli tarve pysähtyä. Juu, loma on ollut antoisa, mutta nyt, hetken vaan oltuani, onkin olo parempi kun aikoihin. Ja taisin huomata jotain...?
Aloin nimittäin lukemaan, erään naisen elämänkerrallista ajatuksen virtaa. Enpä ole aikoihin lukenut, ja tämähän tuntuikin hyvälle, ei sillä että hakisin suoria ohjeita miteä elää, vaan hyvää on ajatusten tulva joka jonkun muun tarinaa lukiessa alkaa herätä. Ajatus vaan karkaa niin nopeaan, tai jää seuraavan jalkoihin, että pitäisi olla kaiketi koko ajan kynä kädessä pysyäkseen itsekään kärryillä...
Jotakuinkin suurin ajatus nyt on, että huomaan olevani enemmän hakoteillä kun kuvittelin. Luulin jo, että alan olla voiton puolella kaiken elämän muutosten jälkeen, mutta ei, ne aiemmat kysymykset ovat osin selvinneet ja osin unohtuneet, mutta niiden tilalle onkin tullut salakavalasti uusia ja entistä ehompia ratkottavia. Ehkä olen nyt "ehjempi" näkemään ongelmia, tai vaan pakon edessä, mutta jotenkin yhtákkiä tupsahdin persuksilleni ja huomasin jotain, taidan olla kuitenkin solmussa... Ja se, että kuvittelin hetken olevani ehjä ja vahva ja jopa pirun iloinen, johtui uusista tuulista, ja nyt joudun tunnustamaan että luulin sen kantavan johonkin "turvasatamaan", ilman että joutuisin itse töihin... Virhearvio..?
Luulenpa, että ennenkuin voin antaa tuulten lämmitellä elämääni, minun taita pitää saada tämä työ oman itseni kanssa vähän paremmalle tolalle. Ei helppoa, eikä jaksaisi aina alusta, vaan totta?

Lomaillen...

Kuvittelin päättäneeni, että loma on tietokonevapaata aikaa. No, menköön päätös muiden hyvien mukana romukoppaan, täällä sitä taas nimittäin ollan, eikä loma oikeen ole päässyt vielä alkamaankan:)! Nettiriippuvainen? Ehkä jollain tasolla, mutta lienee nykypäivää...
Tultiin pikkumiehen kanssa kotikonnuille lomailemaan, jotenkin sitä vaan loma ei tunnu lomalle muualla samalla tavoin. Junamatka oli ihan hauskaa vaihtelua, joskin kolmella junalla matkustustus kolmevuotiaan kanssa oli hetkittäin jokseenkin haastavaa;) vaan hyvin siitä selvittiin. Ja nyt, hermo lepää:)!
Aikaa, sitä piti opetella jakamaan paremmin.. No, nyt sitä on tarjolla, ja heti huomaa ajatustenkin alkavan kulkea paremmin. Luulenpa, että tänne tulee aatoksiaan purettua loman aikana vielä moneen kertaan... Nyt happihyppelylle aamukasteiseen ulkoilmaan, siellä jos missä voi ajatella, rauhassa!

Päivityksiä

Selailin tuossa kirjoituksiani, ja huomaan olleeni aika suurpiirteinen ja huolimaton.. Elämässä on tapahtunut niin paljon viime aikoina, ettei riitä skarppausta näemmä ihan joka kohtaan. Siispä tässä pieni päivityspläjäys, tai muutana todiste etten ihan tyhjän panttina ole ollut:)! Käsityöt on jääneet tyystin odottamaan parempia aikoja, mutta tuota jauhopeukaloa on pässyt käyttämään...

Eli vietetty on: Äiteen 60-pileitä, veljen emännän kolmekymppisiä, kaverin 40 juhlaa, vappua, omat 30-päivät siinä ohimennen, Samun kummin valmistujaiset, vauvakerhon yhteiset 3-vuotis juhlat, mitä vielä... Harmi vaan kun ei tuo kamera satu joka paikkaan mukaan, koitan parantaa tapojani, taas:)!

Elämää

Kun sen oikein oivaltaa:), tekee hyvää välillä vahan huilailla ja nauttia olosta lapsukaisen kanssa. Sitä muistaa kuinka onnekas sitä onkaan! Ohjelmaa kun viime aikoina on muutoin riittänyt, muutamat juhlat ja reissut ja muut kissan ristiäiset takana, vaan nyt alkaa helpottaa ja lomakin häämöttää melko lähellä (4,5 päivää jäljellä kammassa!!)!