Kuumeessa on aikaa ajatella.

Voi jos koko vuoden saisi muutamaan lauseeseen. Mutta ei, käytettyä aikaa ei voi palauttaa, kokonaan. Voiko sitä paikata? Tai sitten useampaa vuotta....

Kummilapseni isä lupasi tuoda neidin, jota moneen vuoteen en ole nähnyt, käymään tarinoimassa. Mikä tunnontuska... Voisiko tilannetta vielä paikata, osaanko, vastaanko mielikuvaa, tai mitä minulta odotetaan. Pieni viaton, ja mysteeri kummitäti. Haastetta, joka erotta pienemmistä murheista oikeisiin ajatuksiin. Mutta kaikesta huolimatta, odotan. Jos saataisiin tutustua, millainen matka on edessä.

Niin paljon ajatuksia alkaa virrata hiljaisuudessa. Sitä pysähtyy, ja jokin pato alkaa hiljalleen aueta. Aivan kuin olisi kasvattanut itseään tynnyrissä, ja jostain alkaa tulvia valoa sisään. Pienissä erissä, kiitos, valonherkäksi ovat silmät tulleet ja ties miten reagoivat... Mutta tunne on hyvä. Minullahan On vielä ajatuksia! Jospa tarraisin, pienin askelin kiinni siitä, mihin ajattelin olevani matkalla, ja koettaisin purjetta varovasti taivutella oikeille teille. Että kukas sitä oltiinkaan, ja minne matkalla?

No, ei tämä pelkkää haahuilua tämä elämä ole ollut, jotain tapahtuu koko ajan, tai ainakin melkeen. Todistan kuvin, kevennykseksi:)

Savossa.

Minä olen kotona. Tai Me ollaan, pienmies ja allekirjoittanut. Kohta vuosi on vierähtänyt Savon sydämessä, synnyinmailla, enkä ole saanut aikaan riviäkään. Ei ole ollut tarvetta:) Paljon on tapahtunut ja uutta on opittu, mutta elämä on ollut niin Täyteläistä, kuin fazerin punainen, ettei ole jäänyt aikaa päivittää kuulumisia. Minä yritän, lupaan, vielä ennen joulua tuoda muutaman kuvan tästä hurahtaneesta vuodesta:) Kokkiopintoja, remonttia, ihmisiä, harrastuksia, raakaa työtä, onnistumisen iloja, ja tuskan ja epätoivon pilkahduksiakin, mutta kokonaisuutena Täyttä Elämää.

Minä viihdyn, ja näyttää siltä että pienmies viihtyy myös:) Ja Uusi Koti tekee tuloaan, aina kun aika sallii, tässä otos Punkku-seinästä;)