Rikki, mutta ajatus juoksee vielä. Onneksi. Eilinen päivä säilyy mielessäni varmasti ikuisuuden, tajusin etten ole tähän mennessä tiennyt tunteesta juuri mitään. Järkyttävän, riipivän, sanoinkuvaamattoman tuskankohtauksen keskellä yritin hahmottaa MIKÄ minuun koskee, mitä tämä on, vai onko vaan hulluutta. Kun ei sille tunteelle OLE mitään sanaa... Tajusin että tässä taitaa olla kyse siitä mistä kaikki ne laulut, joita en ymmärtänyt aiemmin, on kirjoitettu. R-sana, kirosana? Ei kai sentään, kaunista ja suurta varmasti onnistuessaan, pahalle tuntuu se, että ymmärsin tilanteen vasta kun se minulta oli jo viety. Luulin tienneeni mitä r-sana on, mutta tajusin selvinneeni aika vähällä rapiat 30 vuotta..
Mutta nyt minulla on lupa olla (lupa itseltäni) pihalla, surullinen, vihainen, katkera, pelokas.. Sille on joku syy. Ja ehkä tästä vielä selviää, toivon niin, ja vielä niin, etten päädy katkeraksi ja tunteettomaksi.... Pelokas olen kyllä, mutta ehkä joskus kun tämä kipeä on käyty, huomaan että siitäkin selvittiin, eikä minun tarvitsekaan pelätä niin paljoa. Voi minä toivon niin... Matka taitaa olla pitkä ja kivinen, onneksi on ne Ystävät. Kiitos ja anteeksi ystävät tämä sekoilu, joku päivä vielä olen siinä kunnossa että voin olla antavanakin osapuolena ja maksan saamani avun jollain tavoin takaisin. Toivotaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti