Niin monta ajatusta, niin vähällä aikaa....
Sitä pienistä paloista koittaa rakentaa tajuntaansa jollekkin tasolle, vaan joka päivä oppii uutta. Kipu tuntui suurelta, ja herätti valtavan ajatustyön, mutta suhteellista kaikki, ihmiset ympärillä ovat joutuneet paljon kovempien tilanteiden eteen, ja kipu on varmasti jotain sanoinkuvaamatonta ja niin moninkertaisesti suurempaa, ettei omista asioista edes ilkeä enää puhua... Ei auta kuin suunnata uusia tuulia päin, ja koittaa elää hetki ja tunne kerrallaan, pala palalta kohti jotain, tyynempää olotilaa, ja onneakin, sitten joskus...
Jospa koittaisin alkaa kanavoimaan näitä olojani taas käsien kautta, saisi tännekin jotain alkuperäistä tarkoitusta vastaavaa tarinaa aikaan..:), sitäpä odotellessa siis!
Ps: Kiitos ystävät, voimaton olisin ilman teitä ollut, ja tulen varmaan vielä olemaan, tai apuja vielä hakemaan, kunpa jollain voisin vielä kaiken tämän paikata ja antaa takaisin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti